ESITTELY

Historiaa

Perheeseemme kuuluu Satu ja Esa, lapsemme Krista ja Petri. Harrastuksenamme on matkailu ympäri Suomea, auto + asuntovaunuyhdistelmällä. Autona tällä hetkellä MB Sprinter 312D ja asuntovaunu Solifer 5502 I.

Esan harrastuksiin kuuluu myös radioharrastus ja vapepa toiminta.
Tienpäällä meitä voi kutsua LA-puhelintunnuksella TIKKAKOSKI, kanava 19AM. Sekä RHA 68 MHz kanava 12, TIKKAKOSKI. Nyt uutuutena radioamatööri tentti suoritettu ja kutsu on OH6EDO.

Suunnittelimme pitkään karvatassun hankintaa, rotuvaihtoehtoja meillä oli monia. Palveluskoirista seurakoiriin.
Satu toimi aikoinaan kotisiivouspalvelussa ja kohteessa oli vehnäterrierityttö nimeltä Lotta. Esa sai kuulla useita kertoja koiran vilkkaudesta ja hyväntuulisuudesta. Sattui kerran, että Esa joutui käymään kyseisessä paikassa ja Lotta vei kerralla Esan sydämmen. Siitä se ajatus sitten lähti, VEHNIIN.

Ensimmäisen yhteisen koiran laitoimme vuonna 2005, jonka nimi oli Saundi. Tästä alkoi meidä harrastus vehnien parissa. Näyttelyitä kierrämme satunnaisesti. Perheeseen tuli seuraavaksi Nanna, vuonna 2007. Nämä vehnäkaverukset ovat autoilemaan aivan mahottomia, aina menossa ja täysillä. Kesäisin asumme asuntovaunussa suhteellisen paljon, ja koirat rakastavat reissaamista. Saundista jouduimme luopumaan kevättalvella 2010. Kesä 2010 reissattiin vain Nannan kanssa. Näyttelyistä olimme ainoastaa Kuopissa, josta jäi hyvä fiilis.

Yllättävän puhelin soiton jälkeen, huomasimme perheeseemme tulleen uuden karvatassun joulukuussa 2010, jonka nimi on Kata.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Karafill Felipe

21.3.2013 Karafill Felipe muutti Mikkeliin. Teräsalmen perhe tuli katsomaan minua ja ihastuivat minuun ja äitiini. Kerron kuulumisia myöhemmin lisää.

Karafill Ferrari

16.3.2013 Torniosta saapui hakemaan minua uusi perhe! Minä ihastuin uuteen perheeseen heti äitini jälkeen. Äitini myös ihastui heti Harrin perheeseen. Uusi nimeni on Isla. Matkan alussa tietysti oli ikävä mamman viereen. Senjälkeen ei enää ikävä vaivannut.





Tässä Leikin uuden kaverini kanssa! 
Sitten minun täytyy tarkkailla kotipihalla!
  Hoh hoi!!! Väsyttämään käy kaikki touhuaminen. Laittelen tänne kuvia ja kuulumisiaIslasta silloin tällöin.
                                                         
Onnea Islalle uuteen kotiin toivoo: Nanna ja Tikkamäen perhe!

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Eka yhteinen matka

Ekakertaa autossa kaikki koirat. Matkustaminen on ihanaa, kun kaikki tykkää olla autossa. Nanna hyväksyy myös Katan pentujen lähelle Koissut olivat autossa noin neljätuntia. Matkustaminen on näköjään siirtynyt äidinmaidossa myös pentuihin.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

 Taas se täti kattoo hampaita. On mulla hampaat suus.
 No tutki ny, luulisin olevani kunnos. No joo joo, olenhan mä ainut tyttö, mutta yhtä sieviä ollaan poikienkans.
Taas se piikki niskaan, KÄÄK. Onneks ei tuntunu missään. No pian tää onneks oli ohi.
 Favio oli seuraavana tarkastuksessa.
 Tutkii se kaikki paikat, hö. No kunnos on kaikki.
Nyt se tarkastaa, notta se siru toimii tuala niskas.
 Tässä tulee ensimmäinen piikki, jossa laitettiin siru.
 Felipe oli ensimmäisenä lääkärin tarkastuksessa.
Kaikki oli kunnossa, mut miks toi täti ronkki mun suuta.

Automatka Seinäjoelle

Lääkäriin automatka meni koirien osalta helposti. Nanna ja pennut nukahtivat.

Ryhmä työ on voimaa

Pennut hyökkää Kataa kohden aluksi, siitä videon nimi.


http://youtu.be/eIS_FbjYCVs

Nanna syöttää ulkona

Nanna syöttää pentuja ulkona ja Satu on eri mieltä ulkoruokinnasta!

 http://youtu.be/9whavaxK9WQ

Nanna paimentaa

Äidin vaistot on kohillaan!! 


 http://youtu.be/rl32m1vYlME

Katalla hepuli leikkies

Kata sai hepulin ja vauhti oli sitä mukaa, pennut ihmeissään ku ei pysy mukana.

 http://youtu.be/deJOEvZmEuw

Kata leikkii

http://youtu.be/f-C8abgTk2c


Kata leikkii ulkona ensimmäistä kertaa pentujen kanssa ulkona ja oli upeesti!!

perjantai 22. helmikuuta 2013

Onko oikein?

Opetetaanko Flaavio liian hyvälle? Pentu nukahti rauhalliseen ja syvään uneen sylissä.

perjantai 15. helmikuuta 2013

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Nannan penskat kasvaa hyvää vauhtia. Ei pentuja enää pidetä yhdes kädes. Painot on noussut hyvin, jokainen on kolminkertaistanut painonsa. Emo on erittäin hyvässä kunnossa. Lenkkejä tehdään aamuin illoin, eli kunnosta pidetään huolta. Pennut on avanneet silmänsä ja kuulevat mitä ympäristössä tapahtuu. Nauruun meinaa tukehtua, kun pennut näkee unta ja siitä äkisti herää. Siinä on murinaa jos jonnin moista. Päivittelen taas tänne lisää tietoa ja kuvia sekä videoita. Nyt haukkukoneet sanovat " hyvää yötä " kellon ollessa 0.56 tätä päivitellessä.

Tyttö alimmaasena

http://youtu.be/4JvW29LhHJc

Katsoaksesi videon, klikkaa linkkiä yllä.

Tästä se kiusanteko alkaa !

http://youtu.be/xvMoSaLHajo

Linkki vie pentujen kiusantekoa katsomaan.

Pienestä haettava, kuka on pomo


Paina linkkiä nähdäksesi videon.

Minäkö utelias?

http://youtu.be/2GjjbyqQ8YI

Paina ylläolevaa linkkiä katsoaksesi videon.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Muutama kuva

 Läheisyys lämmittää!!
 Mää tuun kohta yli !
 Mää haistelen sun korvaas !
Tässä me nyt ollaan. 11pv ja käveleen opetellaan ja vähä jo osataan.

Emo hoitaa vauvelia.

http://www.youtube.com/watch?v=2UTWiQIijtA&feature=youtu.be

Nannan penskat

http://www.youtube.com/watch?v=WdMB9YpBxVM&feature=youtu.be

Video 27.1-13

http://www.youtube.com/watch?v=C3EEiSH6554&feature=youtu.be

Vielä videoo

http://www.youtube.com/watch?v=B4SlDXBeQl4&feature=youtu.be

Lisää videoita

http://www.youtube.com/watch?v=URg6cL7aUuU&feature=youtu.be

11pv vanhoina temmelletään

http://www.youtube.com/watch?v=SmlZ6qUOKG4&feature=youtu.be

maanantai 21. tammikuuta 2013

Tästä kaikki alkoi !

 HEI !!! Vuosi oli 2010 joulukuu. Kata tuli meille asumaan ja samalla Connny kävi eka kerran. Oota mua, mä haluun tutustua suhun!! Nanna tulee perästä ja Conny leikkii vaikeesti tavoiteltavaa.
Sitten tää meni tanssiks!! Nanna ja Conny on olleet näyttelyissäkin yhdessä. Nyt saatte katsella meidän jälkeläisiä!

Kata ihmeissään!

 Heips! Missä kaikki on?
Ahaa! Nannaa ne meni kattoon!  Mut miks mä en pääse kattoo?

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Vieraita Nannalle ja pennuille


No nii pennut ny tänne, ai nää pikin vielä ottaa itte.
Olipas kiva nähdä pitkästä aikaa!  Nanna ja Tiia kuvas.

 Tänään kylään tuli pentuja katsomaan Katriina ja Tiia. Nanna oli erittäin iloinen nähdessään Katriinan ja Tiian. Koissu antoi tutkia ja punnita pentuja hyvin. Kuvista näkee kuinka iloisia kaikki on. Kätilökuva on otettu myös sunnuntaina.
Kumpikos tää ny olikaan?

On täs ihan mukava olla!

Läheisyys lämmittää!


Voi kun on mukavaa olla täs, mutta pian me halutaan emon luo.

Iloisia ilmeitä kaikilla!

Ihanan tuntuusia on!! ja tuoksuu hyvälle !!

Eikö ny millää löydy maitoo?
 !
Nanna lepäilee ja ruokkii samalla.

Kätilö

Kätilönä Nannalle toimi Katriina (oikealla). Suuret kiitokset Katriinalle kätilönä toimimisesta. Rauhallisuutesi ja ammattitaitosi oli huippua. Rauhoittelit koiraa sekä meitä. Tämä oli erittäin suuri helpotus meille sekä koiralle. 

KIITOS VIELÄ !!!!

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

tiistai 15. tammikuuta 2013

Nannan viime hetkiä ennen pentuja !

Kyllä tää vois olla jo ohi. Alakaa kyllästyttää ku penskat ei tuu ulos. No ootellaan hetki vielä ja kerätään voimia. Kerron sitte taas lisää mitä tuli ja kuinka palijo. Jännitystä kaikille toivottaa Nanna.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Röntgen

Heips sano Nanna! 
 Tänään kävin aamulla röntgenissä. Täti tuumi, että mulla ois mukavasti pullat uunis. Neljää sano olevan ja kuvastakin vois näin päätellä! Nyt ootellaan mukavasti pullien paistumista. Tällähetkellä minä voin oikein hyvin ja toivon, että loppukin menee hyvin. Nyt taas huilin jonkun aikaa ja laitan isäntäväen kertomaan kuulumisia! 

lauantai 5. tammikuuta 2013

Katan lonkka tiedot !

Kata kävi lonkkakuvissa Tampereella 7.12.2012. 

Kuvista siellä sanottin että lonkat olivat löysät ja tulevat mahdollisesti B:nä kennelliitosta, olisivat olleet ihan hyvät niinkin.

Mutta yllätys oli suuri kun kennelliitosta tuli paperit 

vasen A
oikea  A

Kyynärnivelet kuvattiin myös

vasen 0
oikea  1  joten siellä vähän sanottavaa, mutta ei haittaa tahtia.

Kuvaukseen menemistä ennen annettiin unille määräys mutta sitä ei meinannu meidän tyttönen hyväksyä, mutta periksi oli annettava.

Mutta sitten nukuttiin kunnolla kun periksi oli annettu kuvaus oli 12.00 ja vähän kuvan jälkeen päätä nostettin kun kannettiin autoon jatkamaan unia. Monta kertaa käytiin heräämisen rajoilla mutta uni voitti. Ensimmäiset haparoivat askeleet otettiin noin 16.00 aikaan , silti uni vielä voitti. Paremmalla onnella tepastelu alkoi 19.00 tienoilla jolloin jo vähän tohti antaa ruokaa ja juomaa, siitä sitten piristyttiin peräti lenkille saakka.

Yö meni sitten valvomiseksi kun päivä nukuttiin, ei ollu mitään tekemistä ja paras konsti oli pitää isäntäväki hereillä piippaamalla. 

Seuraavaan tarkastukseen vienti on tammikuun lopussa silloin on silmäpeilauksien vuoro.

Uutta vuoden alusta 2013

Nannalta otettiin verikokeita viimmevuoden puolelta ja silmäpeilauksetkin suoritettiin uudestaan, tarkotuksena oli astuttaa tyttö.


Tietty osasihan tuo Nanna järjestää vipinää, ensin odoteltiin juoksujen alkua vaikka kuinka kauan. Sitten ne alkoivat ja suunniteltiin jotta määrätty viikonloppu olisi hyvä ajankohta mutta toisin kävi, veirikokeet sen todisti että astutus oli suoritettava samana päivänä muuten olisi liian myöhäistä. 

Eli Esa pakkasi koissun autoon ja lähti ajelemaan kohti Juupajokea . 

Juupajoella odotteli Conny jo Nannan saapumista, olihan se toki nähty jo aikaisemmin mitä pari toisistaan tykkäsi. 

Tässä sitä nyt odotellaan tapaamisen hedelmää, sitähän ei koskaan tiedä mitä uunissa paistuu ja kuinka monta. 



Odotusta , odotusta taitaa Nannakin ajatella kun olotila alkaa puhistamaan ja nälkä kurniin suolistossa koko ajan. 

Ulkoilukin tuntuu Nannasta jokseenkin pakkopullalta, parasta olisi vaan käydä pikaisesti pihalla ja takasin sohvanvaltaajaksi loikoilemaan.