Kuvasivusto muuttuu maksulliseksi, joten kuvat tulevat poistumaan. Keksimme jotain muuta kuvien julkaisua ajatellen.
Nanna ja Kata harmittelevat tapatuvaa!
ESITTELY
Historiaa
Esan harrastuksiin kuuluu myös radioharrastus ja vapepa toiminta.
Tienpäällä meitä voi kutsua LA-puhelintunnuksella TIKKAKOSKI, kanava 19AM. Sekä RHA 68 MHz kanava 12, TIKKAKOSKI. Nyt uutuutena radioamatööri tentti suoritettu ja kutsu on OH6EDO.
Suunnittelimme pitkään karvatassun hankintaa, rotuvaihtoehtoja meillä oli monia. Palveluskoirista seurakoiriin.
Satu toimi aikoinaan kotisiivouspalvelussa ja kohteessa oli vehnäterrierityttö nimeltä Lotta. Esa sai kuulla useita kertoja koiran vilkkaudesta ja hyväntuulisuudesta. Sattui kerran, että Esa joutui käymään kyseisessä paikassa ja Lotta vei kerralla Esan sydämmen. Siitä se ajatus sitten lähti, VEHNIIN.
Ensimmäisen yhteisen koiran laitoimme vuonna 2005, jonka nimi oli Saundi. Tästä alkoi meidä harrastus vehnien parissa. Näyttelyitä kierrämme satunnaisesti. Perheeseen tuli seuraavaksi Nanna, vuonna 2007. Nämä vehnäkaverukset ovat autoilemaan aivan mahottomia, aina menossa ja täysillä. Kesäisin asumme asuntovaunussa suhteellisen paljon, ja koirat rakastavat reissaamista. Saundista jouduimme luopumaan kevättalvella 2010. Kesä 2010 reissattiin vain Nannan kanssa. Näyttelyistä olimme ainoastaa Kuopissa, josta jäi hyvä fiilis.
Yllättävän puhelin soiton jälkeen, huomasimme perheeseemme tulleen uuden karvatassun joulukuussa 2010, jonka nimi on Kata.
keskiviikko 26. syyskuuta 2012
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Nanna tiedottaa!
Minulta lääkäri tutki silmäni, tiesinhän minä, että silmäni on OK!!
Otti se myös piikillä minusta verikoenäytteen, en tykkää yhtää piikiistä.
Tulokset tulivat jostakin vetlapista, sanoivat niirenkin olevan OK!!
Otti se myös piikillä minusta verikoenäytteen, en tykkää yhtää piikiistä.
Tulokset tulivat jostakin vetlapista, sanoivat niirenkin olevan OK!!
Tulevia syksyn tapahtumia
Viimeistä näyttelyä odotellessa, joka on Hyvinkään Wanhalla Villatehtaalla 29.09.2012.
Karvatassumme jäävät ansaitulle näyttelytauolle.
Joten toivotamme toisille erittäin hyvää ja anteliasta näyttelytalvea!
Karvatassumme jäävät ansaitulle näyttelytauolle.
Joten toivotamme toisille erittäin hyvää ja anteliasta näyttelytalvea!
Kuopion näyttelyjen alkua
Koirien kanssa Kuopiota kohden lähdettiin hyvissä ajoin, eli tiistai-iltana. Meillä oli härdelli päällä autoa pakatessa koko päivän. Koirat osallistuivat heti täysillä auton ovien auettua. Eipä siinä muu auttanut ehtoolla, kun kaikki oli valmiina reissuun, niin tie kutsui koiria(samalla kyllä meitäkin). Siinäpä ajeltiin Jyskälän kautta Kuopioon ja Ähtarissä koisittiin eka yö. Maisemia katellen sujui myös seuraava päivä kohti määräänpäätä Kuopion ravirataa. Keskiviikon ehtoopäivällä olimmekin raviradalla tutustumassa näyttelypaikan rakentamiseen. Saimme jäädä jo leiriytymään myös saman tien, joten olimme ensimmäisinä vaunualueella yöpymässä. Alue oli tehty nyt tallikahvion piha-alueelle. Muuten paikka oli todella hyvä, mutta teltan pystytys olikin hikinen urakka ja meni siinä muutama teltan maa-ankkuri jopa poikki(ei ollu kivien kestävä :).
Torstaina alueelle tulikin sitten paljon sekä ulko-, että kotimaisia näyttelyvieraita. Katriina Saarentola sekä ihanat tyttöset Alli ja Riesa saapuivat iltapäivällä meidän kanssa kortteeraamaan vaunulle.
Perjantai olikin ensimmäinen koitos. mitä tuomari Putkonen tykää koirista ja tykkäshän se. Tulokset löytyy arvostelut osiosta. Päivä oli poutainen ja upee keli muutenkin.
Lauantai meni samaan malliin tuomari oli Ruotsalainen Karlsdotter Nina. Poutainen oli myös lauatai. Joka päivä kävimme lenkillä. Alli ja Riesa( Katsun koirat) sekä Nanna ja Kata tulevat myös ertittäin hyvin toimeen kun olleen yhdessä, sekä vauilemassa, että lenkeillä.
Sunnuntai olikin Näyttelyjen loppuun asti hieno päivä. Tuomarina olikin Tanskalainen Laine Jensen. Aamulla kierrettiin kans lenkki, ennen kehään menoa. Sää oli pilvinen ja aurinkoakin välillä näkyi. Muttä kehien loputtua tulikin sellainen raekuuro, että tiesi tapahtuvan. Vaunun etuteltassa 10 cm vettä. Kaikki kastui suurpitein hyvin, teltassa kehänlaidalla me olimmekin suht kuivana, mutta vesi virtasi teltan läpi noin 2 cm paksuudelta. Kotona saikin kuivatella seuraavalla viikolla kaikki.
Kuopion näyttelyt olivat onnistuneet kaikin osin meidän mielestä. Kiitoksen Sawo Shown järjestäjille!!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)