ESITTELY

Historiaa

Perheeseemme kuuluu Satu ja Esa, lapsemme Krista ja Petri. Harrastuksenamme on matkailu ympäri Suomea, auto + asuntovaunuyhdistelmällä. Autona tällä hetkellä MB Sprinter 312D ja asuntovaunu Solifer 5502 I.

Esan harrastuksiin kuuluu myös radioharrastus ja vapepa toiminta.
Tienpäällä meitä voi kutsua LA-puhelintunnuksella TIKKAKOSKI, kanava 19AM. Sekä RHA 68 MHz kanava 12, TIKKAKOSKI. Nyt uutuutena radioamatööri tentti suoritettu ja kutsu on OH6EDO.

Suunnittelimme pitkään karvatassun hankintaa, rotuvaihtoehtoja meillä oli monia. Palveluskoirista seurakoiriin.
Satu toimi aikoinaan kotisiivouspalvelussa ja kohteessa oli vehnäterrierityttö nimeltä Lotta. Esa sai kuulla useita kertoja koiran vilkkaudesta ja hyväntuulisuudesta. Sattui kerran, että Esa joutui käymään kyseisessä paikassa ja Lotta vei kerralla Esan sydämmen. Siitä se ajatus sitten lähti, VEHNIIN.

Ensimmäisen yhteisen koiran laitoimme vuonna 2005, jonka nimi oli Saundi. Tästä alkoi meidä harrastus vehnien parissa. Näyttelyitä kierrämme satunnaisesti. Perheeseen tuli seuraavaksi Nanna, vuonna 2007. Nämä vehnäkaverukset ovat autoilemaan aivan mahottomia, aina menossa ja täysillä. Kesäisin asumme asuntovaunussa suhteellisen paljon, ja koirat rakastavat reissaamista. Saundista jouduimme luopumaan kevättalvella 2010. Kesä 2010 reissattiin vain Nannan kanssa. Näyttelyistä olimme ainoastaa Kuopissa, josta jäi hyvä fiilis.

Yllättävän puhelin soiton jälkeen, huomasimme perheeseemme tulleen uuden karvatassun joulukuussa 2010, jonka nimi on Kata.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Vieraita Nannalle ja pennuille


No nii pennut ny tänne, ai nää pikin vielä ottaa itte.
Olipas kiva nähdä pitkästä aikaa!  Nanna ja Tiia kuvas.

 Tänään kylään tuli pentuja katsomaan Katriina ja Tiia. Nanna oli erittäin iloinen nähdessään Katriinan ja Tiian. Koissu antoi tutkia ja punnita pentuja hyvin. Kuvista näkee kuinka iloisia kaikki on. Kätilökuva on otettu myös sunnuntaina.
Kumpikos tää ny olikaan?

On täs ihan mukava olla!

Läheisyys lämmittää!


Voi kun on mukavaa olla täs, mutta pian me halutaan emon luo.

Iloisia ilmeitä kaikilla!

Ihanan tuntuusia on!! ja tuoksuu hyvälle !!

Eikö ny millää löydy maitoo?
 !
Nanna lepäilee ja ruokkii samalla.

Kätilö

Kätilönä Nannalle toimi Katriina (oikealla). Suuret kiitokset Katriinalle kätilönä toimimisesta. Rauhallisuutesi ja ammattitaitosi oli huippua. Rauhoittelit koiraa sekä meitä. Tämä oli erittäin suuri helpotus meille sekä koiralle. 

KIITOS VIELÄ !!!!